Eilen oli tiistai, eli Dandelion-päivä. Aikaa todella kului sen kanssa, olin jo pistellyt hyvän matkaa, kun huomasin, että nyt on mennyt jossain pieleen. Alkoi purkaminen ja selvittely, mistä lähtien on mennyt pieleen. Se on just tässä työssä helpostikin mahdollista, kun pistoja on siellä täällä, enkä ilmeisesti aina ole tarpeeksi tarkkaan laskenut pistojen välejä. No, onneksi ei ollut ihan katastrofaalisen pieleen mennyt, sain virheen korjattua ja homma alkoi taas edistyä. Mukaan tuli yksi uusi värikin.

Toissailtana, maanantaina, piti olla ihan vapaata lukujärjestyksen mukaan, mutta innostuinkin ottamaan Free Running Horses -työn, tuttavallisemmin Hepat, esiin tarkastellakseni missä mennään ja muutaman langan verran pistelin lisää. Maanantaina posti toi myös pienen paketin Violariumista, josta tilasin palaset hunajan ja luonnonväristä pellavaa ja helmiäisnuppineuloja. Ihanaa se hunajan värinen! Jos noista sitä pinkeepiä alkaisi jossain välissä värkätä.

Ja kun vielä mennään ajassa taaksepäin, lauantaina aloitin Bird and Crown työn. Ja heti ihastuin tähän samplerin tekemiseen, kun ei tarvitse ohjetta kytätä koko ajan saman kuvion toistuessa useaan kertaan. I love it! Tuskin malta odottaa, että pääsen taas jatkamaan tätä :)